Yhteiskuntavastuu
Yhteiskuntavastuu on Boehringer
Ingelheimin perustamisesta alkaen ollut keskeinen osa yrityksen
toimintaa sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Yhteiskuntavastuu Suomessa
Yhteiskuntavastuu koskee potilaita, työntekijöitämme ja
liiketoimintaamme ja toteutamme sitä toiminnassamme monella eri tapaa.
Boehringer Ingelheim Finland järjesti 16.12.2010 kolmantena vuonna peräkkäin joulujuhlan Vuosaaren Cecilia-palvelutalon asukkaille sekä Vuosaaren alueen kotona asuville, yksinäisille vanhuksille.
Joulujuhlassa esiintyivät Boehringerin tiernapojat.

Ohjelmaan kuului yhteislaulua ja mukavaa yhdessäoloa...
...sekä tietysti joulupukki.

Boehringer Ingelheim Finland Ky lahjoitti vuonna 2011 työntekijöidensä joululahjoihin varatun summan tukemaan Terhokodin toimintaa.
Yhteiskuntavastuu kansainvälisesti
Merkittävin kansainvälinen hankkeemme on parantaa HIV/ AIDS lääkkeiden saatavuutta vähiten kehittyvissä maissa.
Mukana HIV:n vastaisessa taistelussa
On arvioitu, että maailmassa on noin 42 miljoonaa HIV-tartunnan saanutta, joista lähes 30 miljoonaa elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Näillä alueilla on valtioita, joissa noin kolmannes aikuisväestöstä on jo HIV-positiivisia. Vuosittain HIV-tartunnan saa 5 miljoonaa ja päivittäin 14 000 ihmistä maailmassa. Tällä hetkellä HIV leviää nopeimmin Itä-Euroopassa sekä Keski-Aasiassa.
Boehringer Ingelheimin VIRAMUNE®
(nevirapiini)
lahjoitusohjelma on toiminut vuodesta 2000. Ohjelma on jakanut yli
miljoona ilmaista lääkeannosta 59 eri maassa ehkäisemään,
yhdessä muun/ muiden WHO:n suosittamien antiretroviraalisten
lääkkeiden kanssa, HI-viruksen siirtymistä
synnytyksen aikana äidiltä lapselle. BI ei myöskään vaadi lisenssi- tai
muita maksuja geneerisen nevirapiinin valmistuksesta tai jakelusta
vähiten kehittyneissä maissa.

Terveydenhuoltohenkilöstöä Kongon tasavallan Talengha i
sairaalan synnytysosastolta
